torstai 12. kesäkuuta 2014

Kotitilanteesta

Olen aika tarkka pentujen kodeista. Minulle on tärkeää, että jokaiselle pennulle löytyy juuri se oikea koti. Semmoinen missä siitä pidetään ihan rehellisesti, ja missä pentua osataan ja jaksetaan tukea sen vaatimalla tavalla.

Kovin tärkeänä asiana pidän sitä, että tuleva koti tulee ehdottomasti juttuun minun ja muiden Q-pentujen omistajien kanssa, meillä on tiivis porukka, ja nähdään usein. Aina ei toki kaikki paikalle pääse, mutta halua pitää yhteyttä ja osallistua yhteisiin juttuhin tulee olla.

En myy pentua pelkästään agilitykoiraksi, en myöskään mieluusti ensimmäiseksi agilitykoiraksi kenellekkään, vaikka muita lajeja olisi tarkoitus kokeillakin. Bordercollie on aika vaativa kaveri kokemattomalle agilityohjaajalle, ja uskonkin että agilityä on kivempi opetella jonkun hieman helpomma rodun kanssa.

Pennun tulee olla ensisijaisesti perheenjäsen, ja vasta sitten harrastusväline. Toki bordercollien kanssa tulee harrastaa, ja mieluiten ihan kokeet/kisat tähtäimessä, jolloin toiminta on kuitenkin tavoitteellisempaa.

Tästä pentueesta on hurjasti kyselyjä. Koteja on tavattu jonkin verran etukäteen, mutta muutamia on vielä näkemättä (lähinnä tyttöjen odottajia), kun ei tiedetty minkämoisia pentuja mahassa lymysi. En uskaltanut edes toivoa näin montaa tyttöä <3

Poikaa odottaneille ei tule pentua tietenkään kaikille riittämään, mutta olen toki kaikkiin yhteydessä vielä erikseen. Katsotaan millainen meidän 'Ihmeestä' kasvaa, ja päätetään sitten mihin sen tie vie.

Tytöille on kyselijöitä myös paljon, enemmänkuin pentuja on. Varsinkin kun joukossa on näitä joille sukupuoli ei ole se 'juttu'. Kaikille ei tule näissäkään pentua riittämään. 

Jos kuitenkin olet narttupentua vailla, asut eteläisessä Suomessa (tai olet meille jo muuten tuttu, vaikka kauempanakin) niin ota pikaisesti yhteyttä. Ennenkuin pennuista osaan sanoa mitään tämän enempää, ei koteja tulla tietenkään päättämään. Tapaan kaikki kiinnostuneet vielä ja katsotaan kenelle sopisi mikäkin pentu. 

Metka etsii mahdollisesti näyttelyistä kiinnostumatonta kotia, harrastuskaveriksi tästä on varmasti, ja näyttelytuloskin varmasti valionarvoon saatavilla, mutta näyttelytähteä tästä ei tule. Voi toki olla, että näissä jo yhteydessä olleissa on sille sopiva koti, mutta sitäkään en osaa vielä sanoa.

Tiedustelut mieluusti spostilla kiireisen elämäntilanteen vuoksi: klkotamies(at)gmail.com

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Tunnelmia pentulasta

Metka ja Kuje

Lysti ja Juoru

Metka, Nauru, Ihme ja Kuje



Hyvin menee, ei kai muuta. Lumo voi hyvin ja pennuilla näyttäisi kaikki olevan kunnossa. Palaillaan huomenna asiaan.

Nauru


Nauru
Maasta se pienikin ponnistaa.
Kapea koko kaulus, kapeahko piirto.


Metka

Metka
Tämän ehkä juuri erottaa joukosta.



Lysti


Lysti
Kaulus katkeaa oikealta, enemmän valkoista naamassa vasemmalla.


Kuje

Kuje
Koko kaulus, kapeampi piirto kuin Juorulla


Juoru

Juoru
Toiseksi pienin tyttö
Kaulus katkeaa oikealta, levein valkoinen naamassa.